Meidän perhe

Mä en oikeen edes tiedä mistä aloittaa, toisaaltaan tuntuu kuinka heikko ja huono ihminen on kun ei meinaa voimat riittää, mutta toisaltaan kokee että on vahva kun uskaltaa asiat tuoda julki ja puhua niistä ääneen.  Ehkä tää on omanlainen avunhuuto siihen etten oo niin vahva kun ihmiset välillä luulee. Kuinka se oman pojan sairaus saa tämän äidin voimaan pahoin.  Joskus oon kuullut että itse oot lapsesi tehnyt, nyt hoidat ne..  En mä tilannut pojalleni näin paljon sairauksia, en mä halunnut että mun poika menettää sen todellisuuden tajun täysin, unohtaa itsensä ja tekee niinkuin muutkin. Kaikki se tuli lisänä.. ja vaikka sanotaan että ei ihmiselle anneta sen enempää kun  ne jaksaa harteilla kantaa niin kovasti ainakin koetellaann.  Kun sitä pääsisi pienen miehen päähän hetkeksi, kokemaan sen mitä hän kokee, tuntee sen mitä hän tuntee. Kun voisi äitinä viedä kaiken pahan ja typerän pois.  Kaikki jotka mun pojan on aina tuntenut tietää että Veeti on hyvin sosiaalinen ja aurinkoinen

Mä oon aina, siis AINA halunnut laihduttaa ja olla hyvässä kunnossa, olen monta kertaa aloittanut sen projektin ja aina se on johonkin tyssännyt. Ongelma mulla on pääsääntöisesti se että olen heikko, en siis yksin pysty sitä tekemään ja aika nopeesti se karkkipussi löytyy vierestä. Olenkin tässä hokenut että olen aina ollut karkkirotta mutta muut herkut ei ole ongelma.  Raskaana ollessani sanoin että kun olen synnyttänyt niin alkaa se projekti minkä olen kauan sitten aloittanut ja jonka aion saada loppuun. Poika syntyi 7 viikkoa sitten ja maanantaina kävin jälkitarkastuksessa. Kaikki kunnossa kropassa ja yritin varovaisesti kysyä mahdollisen treenin aloittamista ja vastaus oli EHDOTTOMASTI EI ! Ei siis mitään fyysistä toimintaa 4-6 kuukauteen koska kropan täytyy antaa kunnolla palautua synnytyksestä.. no mitä helvettiä, sen kerran kun oikeesti oon jo valmis juoksemaan ja hankkimaan sen salikortin niin EI ? Ainut mitä saan tehdä tässsä seuraavat 4 kuukautta on kävellä ja kävellä ja kä

Ihmettelen kovasti kun näkee näitä raskaana olevia naisia vaikka kaupungilla jotka niin hehkuu sitä raskaus onnea, miten ihanaa kun maha kasvaaa ja sitä rataa.. NOT! Niin paljon kun odotan että tämä prinssi syntyy meille niin oon aina inhonnut sitä itse raskaana olemista. Ensinnäkin ihan alusta asti oon menettänyt yöunet kun vessassa pitää käydä monta kertaa, ja tuntuu että se alkoi heti kun kaksi viivaa tuli testiin, siis sitä on kestänyt jo pian 8 kuukautta. Koko raskauden oon ollut jollain tavalla kipeä, alkuraskaudessa mulla on munasarjoissa kysta joka puhkes ja se oli kivuliasta, sitä ei unohda. Järjettömiä vatsakipuja on ollut koko raskauden ja muita oireita tietenkin, oon odottanut päivää jolloin kaikki olisi hyvin eikä kipuja olisi mutta sitä päivää en ole vielä nähnyt. Ja ystäväni masennus jonka kanssa ollaan taisteltu jo kymmenen vuotta, niin sen kanssa taistelen edelleen joka ikinen päivä. En ole tämän raskauden aikana tarvinnut tai no suostunut lääkkeitä syömään vaikka väl

näinhän se on että kesä oli ja meni. nyt alkaa jo syksy ja se meinaa samaa zumbailua joka syksy Veetin kanssa.  Mun piti mennä töihin tässä syksyn aikana mutta suunnitelmat muuttui ja kotona ollaan ainakin tämä syksy. Kuitenkin helpottavaa kun tietää että oon kotona kun Veetin hoidot sen vaatii.  Ensi keskiviikkona Veetillä alkaa eskari uudessa päiväkodissa ja vähän jännittää kuinka hommat alkaa sujua, onneks sielä on Veetin oma avustaja joka ollut pojan kanssa koko päiväkoti ajan joten tuntee pojan täysin. Nyt myös alkaa kesän jälkeen puheterapia, fysioterapia ja toimintaterapia, syksyllä alkaa myös osastojakso jossa on mukana psykologi, puheterapiat,fysioterapiat,toimintaterapiat, sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijä, lääkäri ja kaikki mahdollinen mitä Veeti vaan tarvii. Ne on raskaita kertoja kun taas selviää missä vaiheessa mennään Veetin kehityksen suhteen niin joka diagnoosin viitaten.  Viime kerralla osastojaksolla saatiin Veetille uusi diagnoosi joka oli " aivojen vaj

äääh siitä onki aikaa kun viimeksi oon blogia päivittänyt, hirveesti on mennyt joka suuntaan ja tehnyt koko aja jotain. Miten olisi pieni arjen päivitys.  1. Kesä mennyt nopeesti, vuokrattiin mökki petolahdesta kesäksi ja sielä on aikapaljon tullut oltua. Sielä jotenki sielu lepää ja kaikki stressi ynnä muut huonot asiat unohtuu. Sama mökki missä oltiin myös viime kesänä. Tänä kesänä sain myös ystävät sinne yhdeksi illaksi viettämään aikaa. kiitos mukana olleille, ehkä vielä uudestaan tänä kesänä. :)  2. Veetin kortisoni hoidot loppuu keskiviikkona. Puoli vuotta oli siis nämä impulssihoidot, eli suonensisäisesti kolme päivää kuukaudessa Veetille laitettiin kortisonia. Puolessa välissä hoitoja käytiin EEG käyrässä jossa selvisi ettei hoito ole tuottanut toivottua tulosta, mutta oireet pysynyt poissa. Lääkärit päätti silti jatkaa hoidot loppuun ja sen jälkeen mennään uuderlleen EEG ja jos ei vieläkään ole tapahtunut muutosta aivoissa niin saadaan lähete helsinkiin jossa alusta

mitä on käydä pohjalla ? se kun vaikeuksien kautta rakennettu vahva pohja alkaa murtua ja pian löytää itsensä sieltä kuopan pohjalta. sielä sitten ihmetellään että mitäs nyt. Veetin epilepsia taistelu on meillä ollut hyvin pitkä, pian tulee kaksi vuotta täyteen sitä lääkkeiden vaihtelua, kokeilua ja oireiluja. Ne sivuoireet jotka oli mahdottomia ja ne unettomat yöt. koen kuitenkin että yksin oon tätä paskaa seikkailua pojan kanssa käynyt. Mä en oo paljoakaan jaksanut olla positiivinen kun tulee se uusi lääkevaihdos että " jos tää auttais " no ei oo auttanut. Viimeiseen asti yritettiin välttää tätä kortisoni impulssi hoitoa, koska se on todella raskas ja niin paljon saattaa oireilla. tää kortisoni hoito on suht uus juttu joten mitää täyttä faktaa ei ole kuinka se toimii, toivotaan vaan että toimisi niinkuin pitäisi... noh, kyllä niitä oireita on ollut ja paljon. ite välillä lysähtää vessan lattialle itku kurkussa että miten mä jaksan, kuinka sitä monesti kattoo kelloa että ei